HTK Junior Super Camp 6.-10.6.2022

HTK Junior Super Camp 6.-10.6.2022

HTK järjestää suositun Super Camp leiriviikon jälleen kesäkuussa Hangon Tenniskerhon upeilla ulkokentillä. Tennisklubin rauhallinen ja viihtyisä ympäristö takaa innostavan viikon tenniksen parissa.

Leiriviikko on tarkoitettu 3–15-vuotiaille ja ohjelmaa on neljäksi tunniksi päivässä (klo 10–14). Tennistä harjoitellaan iän ja tason suhteen sopivissa ryhmissä. Muu liikunta-aika kuluu mukavien pelien ja liikunnallisten leikkien parissa. Puolessa välissä päivää syömme lounaan klubin Tennis Cafessa. Ohjelma on suunniteltu joustavaksi ja sopii hyvin myös perheen pienimmille.

Junior Super Camp sopii niin uusille tenniksestä kiinnostuneille kuin valmennuksessa jo käyville. Leirillä harjoitellaan tenniksen lajitaitoja, innostetaan pelaamaan tennistä ja löytämään kipinä lajiin. Harjoituksissa hyödynnetään monipuolisesti erilaisia palloja ja välineitä. Tennistä harjoitellaan 4–6 pelaajan tasoryhmissä ohjaajaa kohti, jolloin harjoittelu on tehokasta.

Mukaan leirille tarvitset sään mukaiset urheilulliset vaatteet, urheilukengät, lippalakin ja vesipullon.
Mikäli et vielä omista mailaa, ei sinun tarvitse hankkia omaa ennen kurssin alkua. Saat meiltä lainamailan
kurssin ajaksi. Sinulla on myös mahdollisuus ostaa shopistamme maila edulliseen kurssihintaan. Neuvoa
oikeanlaisen mailan valinnassa saat valmentajiltamme.

PÄIVÄOHJELMA (MA-PE)

9.45                   KOKOONTUMINEN TENNISKERHOLLA (KANSLIAN EDESSÄ)

10.00-11.30     TENNISTREENIT (TEKNIIKKA)

11.30-12.30     LOUNAS (TENNIS CAFE)

12.30-14.00     TENNISTREENIT (PELIT)

14.00                 PÄIVÄNPÄÄTÖS (KANSLIAN EDESSÄ)

HTK Junior Super Camp: 6.-10.6.2022 (hinta 150€)

Maksu sisältää päivittäisen ohjelman klo 10–14, lounaan, osallistumislahjan ja diplomin. Kun samasta perheestä osallistuu kaksi tai useampi lapsi, kukin saa 10€ sisaralennuksen. Leirihinta ei sisällä vakuutusta.

Leirin maksaminen tapahtuu tenniskerhon kansliassa kortilla/käteisellä ennen ensimmäistä treenikertaa.

Ilmoittautuminen leirille sähköpostilla 4.6. mennessä ville@hankotennis.fi. Tiedoksi tulee laittaa:

Leiriläisen nimi ja syntymäaika (pp.kk.vvvv)

Huoltajan nimi, osoite, postinumero, postitoimipaikka, puhelin ja sähköpostiosoite

Leirille osallistuvan sisaruksen nimi (sisaralennusta varten)

Ruoka-allergiat

Pelikokemus